Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Julkaistu

Urheilijaksi kasvaminen Klubissa

HJK on määritellyt toiminnassaan urheilijaksi kasvamisen polulle suuntaviivat.

Kasvamisen sisällöt ja vastuu vaihtelevat ikäluokittain. 6-9-vuoden iässä tavoitteena on saada pelaaja ihastumaan lajiin leikin, pelin sekä positiivisen ja turvallisen ilmapiirin kautta. HJK haluaa luoda lasten urheilukulttuuria, jossa seuratoiminta yhdistyy mahdollisimman luontevasti lasten omaehtoiseen liikuntaan. HJK on tehnyt tämä ajatus mielessä myös konkreettisia muutoksia toimintaansa ja esimerkiksi akatemiajoukkueet kootaan nykyään vuotta myöhemmin. Tarkoituksena on mahdollistaa sekä lisätä kokonaisliikunnan ja omatoimisen lajiharjoittelun määrää lapsiurheiluvaiheessa.

HJK tarjoaa iltapäivisin olosuhteita pelaajilleen ohjaten kasvua kohti ”pihapelejä” ja taitoharjoittelua. Pelaajilla on mahdollisuus hyödyntää seuran kenttiä 2-3 kertaa viikossa omaharjoitteluvuorolla. Tämän lisäksi pelaajille annetaan vapaaehtoisia ”kotiläksyjä” omaehtoisen taitoharjoittelun tueksi. HJK:ssa on tehty myös merkittäviä satsauksia kaupunginosatoiminnan valmennuksen laatuun, lisäämällä toimintaresursseja sekä tehostamalla valmentajakoulutusta. Usealle joukkueelle tarjotaan lajiharjoittelun tueksi myös motorisiin perustaitoihin kohdistuvaa oheisharjoittelua Volttimedian Game of Skilss -konseptin avulla. Kaikkien muutosten yhteisenä tavoitteena on lisätä lasten omaehtoista harjoittelua mahdollisimman lähellä koulua ja kotia.

Elämänhallintataitojen harjoittelua


HJK haluaa tarjota toimintaympäristön, jonka pohjalta urheilijaksi kasvamista voidaan syventää kohti ammattilaisuutta. Urheilussa kehittyminen edellyttää hyvää kokonaisvaltaista elämänhallintaa ja seura haluaa lisätä pelaajiensa tietoisuutta omaan kehittymiseen vaikuttavista tekijöistä. Klubi haluaa olla seura, jossa valmennus tukee pelaajia siinä, että nämä ottavat omistajuuden omasta harrastuksestaan. Vastuun -käsite riippuu pelaajan iästä ja esim. nuorimmilla ikäluokilla se voi tarkoittaa omasta repusta ja nappulakengistä huolehtimista.

– HJK:n lähtökohtana on tukea urheilijan omaa ajattelua sekä päätöksentekoa. Järjestämme pelaajille mm. säännöllistä uni- ja ravintovalmennusta, jonka avulla tuemme pelaajien kasvua ja he voivat ottaa vastuuta omasta tekemisestään. Tavoitteena on kasvattaa vastuullisia valintoja tekeviä urheilijoita. Pelaajan sisäistä motivaatiota mittaa se, mitä hän tekee, kun kukaan ei ole valvomassa, kertoo HJK:n kehitys- ja urheilujohtaja Miika Takkula.

HJK:n valmennuskulttuurin laaja kehittäminen on ollut tässä merkittävässä roolissa. Seurassa uskotaan, että jalkapallo tarjoaa lapsille fyysisen kehittymisen lisäksi oivan paikan henkiselle kasvulle. Tämän takia haluamme korostaa muutamia asioita: ensinnäkin oman joukkueen pitää olla turvallinen paikka harjoitella onnistumisia sekä vastoinkäymisten sietämistä. Toiseksi, yrittäminen ja oman joukkueen kehittyminen menee yksittäisten ottelutulosten edelle myös nuoremmissa ikäluokissa. HJK ei halua olla seura, jossa pyritään voittoon hinnalla millä hyvänsä. Kolmanneksi haluamme tarjota urheilijalle ympäristön, jossa uskallamme rohkeasti yrittää parastamme, koska meillä on myös turvallista epäonnistua. Nautimme haasteista ja ongelmien ratkomisesta.

– Kun olemme itsekriittisesti analysoineet seuran toimintaa, olemme löytäneet valitettavan paljon puutteita. Myönnämme avoimesti, että emme ole pystyneet rakentamaan riittävän vaikuttavaa toimintaympäristöä pelaajille. Haluamme jatkossa kasvattaa entistä urheilullisempia ja itseohjautuvampia nuoria – vastuunkantajia, jotka nauttivat kilpailusta, avaa Takkula.

Avoimen yhteistyön avulla eteenpäin


HJK:n uuden strategiakauden yksi keskeinen osa on seuran pelaajien urheilullisen arjen kehittäminen. Klubi ei kuitenkaan halua kehittää ainoastaan omaa toimintaansa. Merkittävänä nuorisokasvattajana seuralla on monien muiden tapaan huoli lasten riittämättömästä liikkumisesta. HJK lähestyy asiaa yhteiskuntavastuun näkökulmasta: haluamme tarjota omien kokemusten pohjalta ”avoimen lähdekoodin” tapaan kaikille tietoa sovellettavaksi ja edelleen kehitettäväksi.

HJK:n akatemiajoukkueet ovat vuodesta 2012 asti osallistuneet Sami Hyypiä Akatemian kehittymisenseurantatapahtumiin. Tilaisuuksissa on pelien lisäksi tehty pelaajille laaja testisarja, joiden avulla on seurattu pelaajien taitosuoritusten ja fyysisten ominaisuuksien kehittymistä kaksi kertaa vuodessa. Testituloksista on kertynyt vuosien varrelta laaja aineisto, jonka pohjalta Klubin harjoittelua on osaltaan muutettu. Tietokannasta on ollut merkittävä apu pelaajille oman kehittymisen seurantaan. Yksittäisten pelaajien tiedot ovat luonnollisesti luottamuksellisia, mutta HJK julkaisee tämän vuoden aikana tilastollisia keskiarvoja kaikkien käyttöön.

HJK:n haluaa myös herättää keskustelua ja pyrkiä käytännön yhteistyöhön kaikkien lajien seurojen kanssa entistä paremman helsinkiläisen lasten liikunta- ja urheilukulttuurin puolesta. Seura tekee vuoden aikana erilaisia ehdotuksia ja aloitteita lasten urheilusta. Tervetuloa mukaan tekemään Helsingistä Euroopan paras lasten liikunta- ja urheilukaupunki!