Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Arabianranta

Arabianranta

Arabianrannan kaupunginosassa vallitsee vahva jalkapallokulttuuri. Jalkapallolla on suuri rooli alueen pihapeleissä ja kouluissa. Eläväinen futiskulttuuri heijastuu myös joukkueiden aktiivisuuteen, niin toimihenkilöiden kuin pelaajienkin osalta.

Arabianrannasta löytyy joukkueet 6-vuotiaista alkaen. Toimintaan voi tulla mukaan kuitenkin jo aiemmin perhefutiksen ja futiskoulun kautta. Yli 12-vuotiaat voivat jatkaa Klubin pelaajapolulla HJK Sinisissä ja Valkoisissa joukkueissa aikuisikään saakka.

Arabianrannassa harjoitellaan kesäisin pääasiallisesti Arabianrannan tekonurmella sekä Käpylän liikuntapuiston jalkapallokentillä. Talvikuukausina harjoitukset järjestetään Käpylän liikuntapuiston kuplahallissa ja Arabianrannan peruskoululla. Arabianrannan vuonna 2020 valmistunut tekonurmi sekä Käpylän liikuntapuiston kentät ovat loistavassa kunnossa ja sijaitsevat helppojen kulkuyhteyksien varrella.

Harjoittelemme pienen jalkapalloilijan perustaitoja sekä lajispesifisti että yleisliikunnallisuuden näkökulmasta erilaisten pelien, trillien ja leikkien keinoin. Kaikki toiminta on lapsilähtöistä ja jokaisella pelaajalla on mahdollisuus edetä pelaajapolulla omaan yksilölliseen tahtiinsa. Toiminnassa huomioidaan pelaajien yksilöllinen kasvu- ja kehitystahti. Jokaiselle löytyy aina soveltuva ryhmä sekä harjoitteluun että pelaamiseen. Toimintaa ohjaavat HJK:n koulutetut valmentajat. Pelaajilla on mahdollisuus hyödyntää myös HJK Klinikan lisäpalveluita, kuten fysioterapiaa.

Joukkueiden toimintaan voi tulla tutustumaan ilman aiempaa kokemusta. Jalkapallo on usein koko perheen harrastus, ja vanhemmat ovatkin tervetulleita mukaan toimintaan useisiin eri toimihenkilörooleihin. Voit tulla tutustumaan toimintaan ottamalla yhteyttä haluamasi joukkueen joukkueenjohtajaan.

Tutustu HJK:n pelaajapolkuun

Joukkueet