Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Julkaistu

Rekry: Apuvalmentajaksi HJK:n kaupunginosajoukkueisiin

Haemme valmentajia HJK:n junioreiden kaupunginosajoukkueisiin. HJK:ssa voit työllistyä oto-valmentajaksi, puolipäiväiseksi valmentajaksi tai kokopäiväisesti yhdistämällä esimerkiksi valmennuksen ja iltapäivätoiminnan tehtäviä.

Haemme ensisijaisesti apuvalmentajia osa-aikaiseen työsuhteeseen. Valmennustyö on yhdistettävissä esimerkiksi muun työn tai opiskelujen oheen. Kerrothan myös, mikäli olet kiinnostunut kokopäiväisestä tehtävästä tai oto-valmennuksesta, kuulemme ajatuksistasi mielellämme.

Maan johtavana junioriseurana HJK tarjoaa vahvaa tukea jokaisen valmentajan arkeen. Klubin valmentajia kehitetään myös jatkuvasti kohti henkilökohtaisia tavoitteitaan. Valmentajat saavat HJK:n kautta SPL:n koulutuksia sekä seuran oman sisäisen koulutuspolun. Valmentajat ovat oleellinen osa seurayhteisöä ja nauttivat siksi myös muista seuran eduista, kuten veloituksettomasta sisäänpääsystä liigajoukkueiden kotiotteluihin.

Etsimme henkilöitä, joilla on innostava ja lapsilähtöinen ote valmentamiseen. Edellytämme myös halua ja kykyä sitoutua seuran valmennuslinjaan. Meille on tärkeää kuulla tavoitteistasi, joten kerro hakemuksessasi rohkeasti ajatuksistasi.

Jätä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 23.1.2022. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin viimeistään hakuajan päätyttyä. Tehtävät täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä, joten toimithan nopeasti.

Hae apuvalmentajaksi

Lisätietoja antaa:


Emma Järvinen
valmennuspäällikkö, kaupunginosatoiminta E10-D13
emma.jarvinen@hjk.fi
+358 50 462 9184