HJK:n K60 Klubi on yli 60-vuotiaiden oma liikunta- ja hyvinvointikokonaisuus, joka tarjoaa varttuneemmille mahdollisuuden liikkua, ylläpitää toimintakykyä ja viettää aikaa yhdessä muiden ikäistensä kanssa.
K60 Klubi on kokoontunut elokuusta alkaen joka arkiaamu Bolt Arenalle. Aamu alkaa yhteisellä kahvihetkellä ja vapaamuotoisella seurustelulla, minkä jälkeen suunnataan tunnin yhteiseen liikuntatuokioon. Vaihtelevat liikuntatuokiot painottuvat tasapainon kehittämiseen, lihasvoimaan, liikkuvuuteen ja kehonhuoltoon. Ohjaajien johdolla tehtävät harjoitukset on suunniteltu tukemaan ikääntyvien fyysistä hyvinvointia sekä auttamaan arjessa jaksamista.
– Meillä on yhteisöllinen ja innostunut porukka kasassa. Liikuntatuokioissa on liikuttu monipuolisesti: olemme tehneet muun muassa porrastreeniä, kuntopiiriä, kehonhuoltoa, venyttelyä ja tanssia. Hittejä ovatolleet etenkin pesäpallo, kehonhuoltotunnit ja tottakai jalkapallo. Ja ennen aktiviteettejä on esimerkiksi pelattu bingoa ja tietovisaa sekä kuunneltu asiantuntijoiden luentoja unesta, ravitsemuksesta ja lihaskunnon tärkeydestä, HJK ry:n K60 Klubin vastuuohjaaja Sara Salmi kertoo.
– Haluamme jatkossa tavoittaa enemmän myös heitä, jotka eivät muuten harrasta liikuntaa tai ole mukana liikuntaryhmissä. K60 Klubin tapahtumissa aiempaa liikuntataustaa ei tarvita. Kovan suorittamisen sijaan into liikkua ja olla mukana yhteisöllisissä tapahtumissa on tärkeintä, lisää Salmi.

K60 Klubi vahvistaa HJK:n lupausta hyvinvoinnin lisäämisestä
HJK ry on sitoutunut strategiassaan edistämään yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvointia. Toimintaa kehitetään etenkin niillä osa-alueilla, joilla seuran toiminnalla on suurimmat hyvinvointivaikutukset. Elokuussa käynnistynyt K60 Klubi on osa Helsingin kaupungin ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joiden tavoitteena on lisätä kotona asuvien iäkkäiden ihmisten liikkumista ja toimintakykyä.
– Suomen ikärakenne ja sosiaalipalveluiden kuormitus huomioiden on selvää, että ikääntyvien ikäryhmä on kasvavissa määrin riippuvainen myös kolmannen sektorin tuottamista palveluista. Tukemalla toimintakykyä ja vahvistamalla sosiaalisia verkostoja lisäämme yksilöiden hyvinvointia ja samalla ennaltaehkäisemme sosiaali- ja terveydenhoidon kustannuksia, HJK ry:n yhteiskuntavastuupäällikkö Timo Muurinen painottaa.
Elokuussa käynnistynyt K60 Klubi on tavoittanut jo lyhyessä ajassa kymmeniä toiminnasta innostuneita. Positiivisten kokemusten perusteella toiminta saa jatkoa myös kevätkaudella, eivätkä suunnitelmat pääty siihen.
– Jos ja kun lunastamme K60 Klubin kautta myös varttuneemman ikäryhmän luottamuksen, haluamme jatkaa ikäihmistoimintamme kehittämistä keskittyen juuri niihin toiminnan muotoihin, joilla on suurimmat hyvinvointivaikutukset. Jatkossa voisimme esimerkiksi tarjota ikäihmisille palvelua, joka mahdollistaa henkilökohtaisen ulkoilukaverin, Muurinen paljastaa.
Lue lisää HJK:n K60 Klubin toiminnasta ja ilmoittaudu mukaan
Katso osallistujien kommentit: K60 Klubi toimii kohtaamispaikkana ja liikuttaa yli kuusikymppisiä