Palloliiton Captain’s Ball -gaalassa Jyrki Heliskoski -kunniapalkinnolla palkittiin HJK:n pitkäaikainen valmentaja Juha Valla.
Kunniapalkinto kantaa valmentajalegenda Jyrki Heliskosken nimeä, ja palkinnon kriteereitä lähestytään erityisesti kahdesta näkökulmasta: valmennusuran pituus lasten valmennuksen parissa ja valmennusuran vaikuttavuus suomalaiseen lasten valmennukseen.
HJK:ssa seuratoiminnan asiantuntijana tätä nykyä toimiva Valla ottaa palkinnon vastaan kiitollisena.
– Olen tosi ylpeä ja kiitollinen, että olen päässyt tällaiseen seuraan ja osaksi hienoa palkittujen ketjua. Aiemmista palkituista arvostan etenkin Pertti Kemppistä, Raimo Konkolaa sekä hyvää ystävääni ja esikuvaani Jari Rantasta.
Valla kertoo saaneensa jalkapallolta paljon.
– Olen saanut jalkapallosta enemmän kuin mitä olen antanut. Aloitin pelaajana, siirryin valmennukseen ja nyt viimeiset viitisentoista vuotta olen tehnyt tätä työkseni. Jalkapallon kautta olen saanut melkein kaikki parhaat ystävänikin.
Laajasalosta maailmalle
Valla kertoo, ettei hänen lapsuudenperheessään ollut suurta innostusta jalkapalloa kohtaan. Isäkin oli ennemmin yleisurheilu- ja hiihtoniilo.
– Aloitin pelaamisen Laajasalossa HJK:n kaupunginosajoukkueessa, joka kantoi nimeä Juventus. Muutamaa vuotta myöhemmin myös pikkuveljeni Erkki aloitti siellä, ja heti alusta lähtien näki, että siinä missä itse olin ihan ok-tason pelaaja, veljeni oli paljon parempi. 12-vuotiaana pääsin sinnikkyyteni ansiosta Klubin edustusjoukkueeseen. Minulla oli ehkä enemmän innokkuutta kuin lahjakkuutta.
Jalkapallossa luodut ystävyyssuhteet veivät Vallaa eteenpäin ja aina Yhdysvaltoihin saakka vaihto-oppilaaksi 16-vuotiaana.
– Erkki teki myöhemmin hienon peliuran SM-sarjassa siinä missä oma peliurani huipentui yhteen kauteen kakkosdivarijoukkue Huopalahden Hurjissa.
Valmentamaan Valla ryhtyi jo nuorena HJK:n vuonna 1972 syntyneiden joukkueessa, jonka pelaajat olivat häntä vain kymmenen vuotta nuorempia.
– Heistä monet ovat parhaita ystäviäni nykyään. Tästä joukkueesta tuli minulle tärkeä. Vedin heille treenit myös omana hääpäivänäni.
Breikin jälkeen kaupunginosajoukkueeseen
Kolmekymppisenä ruuhkavuosi-isänä Valla piti taukoa valmentamisesta, oli hoitovapaalla ja teki valtiotieteen lisensiaatintyötään yliopistolle. Totaalista taukoa kesti useamman vuoden verran, kunnes hänen lapsensa kaverien vanhemmat pyysivät häntä valmentajaksi HJK:n Munkkiniemen kaupunginosajoukkueeseen vuonna 1996 syntyneille.
– Omaa lastani en ole koskaan valmentanut, sen olin päättänyt jo etukäteen. Jari Rantanen oli tuolloin valmennuspäällikkönä ja pyysi minut seuraan. Ajattelin, että teen tätä snadisti pari kertaa viikossa, mutta aika nopeasti se kipinä sitten syttyi uudelleen. Siitä lähtien olenkin valmentanut parikymmentä vuotta ilman breikkiä.
HJK:ssa Valla muun muassa perusti yhdessä Erkka V. Lehtolan kanssa Nappulaklubin nuorimmille akatemiajoukkueille. 2010-luvun alussa Valla työsti Palloliitolle juniorivalmennuksen valmennuslinjaa parin vuoden ajan.
– Olen ollut aina vähän semmoinen vastarannan kiiski. Monen mielestä olen ehkä ollut fanaattinen kilpaurheiluihminen, mutta itse olen mielestäni aina ollut pelaajien puolella.
Reilun neljän vuoden verran Valla valmensi Käpylän Pallossa ja toimi myös seuran urheilutoimenjohtajana. Vuonna 2018 hän palasi Klubiin nuorempien akatemiajoukkueiden valmennuspäälliköksi ja tätä nykyä hän toimii seuratoiminnan asiantuntijana.
Eteenpäin on menty
Valla näkee lasten valmennuksen kehittyneen hänen uransa aikana reippaasti.
– Se perustyö, jota tehdään tuolla meidän kaupunginosajoukkueissamme ihan niille pienille lapsille lähellä kotia, ei ole koskaan ollut laadukkaampaa kuin nyt. Tätä nykyä meidän nuorin akatemiajoukkueemme koostuu 90-prosenttisesti omista junioreistamme, mikä on minusta sekä kilpaileville seuroille että Klubille erinomainen tilanne.
Valla iloitsee myös siitä, että HJK:ssa on paljon aiempaa enemmän päätoimisia valmentajia.
– Olen tosin edelleen sitä mieltä, että hyvä amatööri on parempi huono ammattilainen.
Valmentajana Valla on mielestään innostava.
– Olen myös hyvä näyttelemään vähän vihaista. Harvoin suutun oikeasti, mutta olen kyllä aika kova kurinpitäjä. Sen sijaan minun ei tarvitse näytellä sitä, että aidosti tykkään lapsista. Osaan toimia myös kakkosvalmentajana. Kaikilla ei nöyryys riitä siihen, mutta osaan ottaa sen roolin.
Eniten Valla on viihtynyt 8v8-ikävaiheen valmentajana.
– Kaiken ikäisiä on kiva valmentaa. Kaikissa on myös omat haasteensa. Tykkään kyllä 8v8-maailmasta. Englanniksi sanotaan, että ne ovat ”golden years of learning”. 10–12-vuotiaat lapset imevät uutta oppia kuin sienet ja kehittyvät viikko viikolta, mikä on älyttömän palkitsevaa.
Monen polven koutsi
Valla nimeää vielä pyydettäessä muutaman tärkeän valmentajakollegan uransa varrelta.
– Erkka V. Lehtolan kanssa olemme oltu ikään kuin taistelutovereita. Jyrki Ahola osaa innostaa ja sytyttää pelaajia.
Nuoremmista valmentajista Valla haluaa nostaa esille Tatu Heleniuksen.
– Hän on huippukundi ja mahtava tyyppi.
Pitkän uransa ansiosta Valla on ehtinyt valmentaa joitain perheitä jo useammassa polvessa.
– Katzin perheestä olen valmentanut sekä isää että poikaa: Otto Katzia HJK:n 1972 syntyneiden ikäluokassa ja sittemmin myös hänen poikaansa Kalle Katzia. Olen myös valmentanut yhdessä Oton kanssa; voitimme silloin itse asiassa suomenmestaruuden. Lisäksi olen toiminut valmennuspäällikkönä perheen toiselle pojalle Brunolle, joka saattaa tehdä pian debyyttinsä Bundesliigassa VfL Wolfsburgin riveissä.
kuvat: Mira Lönnqvist