HJK Socrut on kaiken tasoisille pelaajille avoin, iloinen ja rento naisten futisjengi. Anne Fraser-Vatto on pelannut joukkueessa sen perustamisvuodesta 2012 asti.
– Liityin ensimmäisten joukossa Socruihin vuonna 2012. Nuoruudessa oli tullut pihapalloa potkittua, ja olin noin vuoden verran harrastanut harrastetasolla jalkapalloa toisessa joukkueessa, kertoo Fraser-Vatto.
13 vuoden taipaleellaan joukkue on muuttunut organisoidummaksi, mikä näkyy muun muassa treenien määrässä.
– Ihan alkuun harjoittelimme kerran viikossa Lehtikuusentien kentällä. Muistan vielä, kun ensimmäisissä treeneissä meitä oli noin kuutisenkymmentä naista ja Heidi Lindström veti yksin treenejä.
– Nykyään harjoittelemme kolme kertaa viikossa, ja tämä rytmi on pysynyt varmaan jo kymmenen vuoden ajan. Meillä on joukkueessa paljon vuorotyöläisiä ja pienten lasten vanhempia, joten treenimäärä mahdollistaa sen, että vaikka ei joka kerta pääsisi, niin silti pysyy mukana.
HJK Socruissa pelaa ja harjoittelee aktiivisesti kaikenikäisiä pelaajia 22–67 vuoden väliltä, eikä ikä ole este mukana olemiselle. Pelaamisen lisäksi joukkue pitää yhtä myös kentän ulkopuolella.
– Meillä on eri elämäntilanteista ja ammateista olevia ihmisiä, ja tätä kautta on tutustunut ihmisiin, joihin muuten ei olisi ehkä tutustunut. On syntynyt ystävyyssuhteita ja yhdessä on lähdetty katsomaan HJK:n pelejä, tekemään reissuja ja harrastamaan muutakin liikuntaa.
HJK Socrut pelaavat aktiivisesti ympäri vuoden, ja Fraser-Vaton mukaan heille tärkeintä onkin, että kaikki pääsevät pelaamaan mahdollisimman paljon.
– Kesäisin pelaamme eteläisen piirin harrastesarjoja. Tänä vuonna olemme mukana sekä Harraste Kutosessa että Harraste Nelosessa. Meitä on noin 40 pelaajaa, joista reilut 20 on todella aktiivisia. Meillä on kaksi peliryhmää, millä varmistetaan, että kaikki saavat riittävästi peliaikaa.
Talvisin Socrut pelaavat jalkapallon ohella futsalia, mutta he ovat myös järjestäneet jo vuodesta 2018 asti omaa talvisarjaa Töölön kentillä. Viime vuonna sarjassa pelasi ennätykselliset 30 joukkuetta.
Fraser-Vatolle HJK:ssa pelaaminen on ylpeyden aihe.
– Kannan Klubin värejä ylpeydellä. Vaikka pelaammekin harrastesarjaa, haluamme pitää yllä Klubin mainetta. Emme ole mikään puulaakijoukkue, vaan toiminta ja organisoituminen kentällä ja kentän laidalla on meille todella tärkeää.
Fraser-Vaton yksi ikimuistoisimmista hetkistä joukkueen kanssa on sen alkuajoilta, jolloin muun muassa organisoituminen kentällä tuotti poikkeuksellisen paljon haasteita.
– Olimme Virossa, Rakveressa turnauksessa pelaamassa joukkueemme alkuaikoina, jolloin pelaaminen oli pientä sekoilua. Oli ollut jo monta peliä putkeen päivän aikana, ja kesken pelin katselin ympärille ja havahduin, kuinka meidän puolustajamme on minun yläpuolellani. Ihmettelin asiaa ja pian valmentajamme huusi painokelvottomien sanojen sanettelemana, että pelaamme väärään suuntaan. Olimme joukkueena lähteneet hyökkäämään kohti omaa maalia.
Fraser-Vatto suosittelee kaikkia kiinnostuneita aloittamaan jalkapalloharrastuksen, sillä se antaa enemmän kuin ottaa.
– Kannustan ehdottomasti aloittamaan. Jalkapallo on todella upea ja kaunis laji. Osana joukkuetta on mahdollisuus tutustua ihmisiin eri taustoista. Yhdessä pelaaminen antaa enemmän kuin ottaa. Kyllä se on sellaista mielen ja kehon ravintoa. Mitä hektisempää normaali arki on, sitä enemmän tällainen yhteinen harrastus palkitsee.