Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Julkaistu

Vuoden 2022 kunniamaininnat

Moni HJK:n joukkueista on juuri päättänyt kautensa, ja lopuillakin kauden päättärit ovat pian edessä.

Tapahtumantäyteinen futiskausi on pelattu jälleen upeasti yhteisin ponnisteluin. Suuri kiitos jokaiselle pelaajalle, perheelle, valmentajalle ja toimihenkilölle, jotka ovat olleet mukana luomassa ikimuistoisia hetkiä. Klubi kiittää myös tuomareita, pelinohjaajia, vastustajia sekä kaikkia muita hienoon kilpailukauteen osallistuneita!

Kauden päättyessä Klubissa on jälleen jaettu jo perinteeksi muodostuneet junioritoiminnan kunniamaininnat. Vuoden kunniamaininnan saajia muistettiin HJK:n sunnuntaisen Veikkausliigaottelun yhteydessä.

Vuoden 2022 kunniamaininnat

Vasemmalta: Marko Pellikka, Jyry Manninen, Dima Ouazine sekä T18 Akatemian Anni Ylä-Mononen, Maija Koota ja Minttu Takanen.

Vuoden toimihenkilöt: Marko Pellikka ja Suvi Niska
HJK Munkkiniemi T/P16-17 joukkueenjohtaja Marko ja rahastonhoitaja Suvi ovat joukkueen perustamishetkistä lähtien hoitaneet tehtäviään erittäin mallikkaasti ja ovat hyvin aktiivisia sekä seuran että vanhempien suuntaan.

Vuoden joukkue: HJK T18 Akatemia
Kaudella 2022 joukkue voitti Suomen mestaruuden ylivoimaisesti sekä niitti menestystä kovatasoisissa kansainvälisissä otteluissa. Joukkueen pelaajia esiintyi isoissa rooleissa kauden aikana U19- ja U17-maajoukkueissa mm. EM-karsinnoissa ja -kisoissa. HJK T18 Akatemian pelaajia on myös noussut kauden aikana HJK Naisten liigajoukkueeseen.

Vuoden valmentaja: Dimitri ”Dima” Ouazine
HJK P09 Sinisten vastuuvalmentaja Dima on hienosti kehittynyt valmentaja, jonka urapolku on edennyt vuosi vuodelta eteenpäin hänen oman pelaajauransa päätyttyä.

Vuoden kunniamaininta: Jyry Manninen
HJK Töölön Miehet -joukkueen vuonna 2011 perustanut Jyry on vastannut joukkueen toiminnasta viimeiset 10 vuotta. Joukkue kuvailee Jyryä presidentikseen, jolla on iso HJK-sydän.

Lisäksi HJK:n syyskuun kuukauden vapaaehtoisena on palkittu HJK Kannelmäki P10 -joukkueen rahastonhoitaja Elina Wihuri.

HJK:n kultaiset ansiomerkit

Vasemmalta: Kimmo J. Lipponen, Petteri Jaatinen, Kari Haapiainen, Christina Forssell, Timo Hiienkoski, Olli-Pekka Lyytikäinen.

HJK ry:n hallitus on myöntänyt seuran kultaiset ansiomerkit seuraaville henkilöille, jotka ovat toiminteet pitkäaikaisesti ja erityisen ansiokkaasti seuran tarkoitusperien hyväksi.

Christina Forssell (numero 111)
HJK:n pitkäaikainen kapteeni, joka on voittanut Klubissa kymmenen Suomen mestaruutta ja seitsemän Suomen Cupia. Forssell on myös ollut merkittävissä rooleissa useissa HJK:n tyttöjen ja naisten toimintaa kehittävissä projekteissa sekä mm. UEFA Cupin ja Mestarien liigan järjestelyissä.

Kari Haapiainen (numero 112)
Talenttiklubi ry:n perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. HJK Oy:n varatoimitusjohtaja ja entinen toimitusjohtaja. Haapiainen on ollut pitkään mukana useissa HJK:n seurayhteisön kehitysprojekteissa.

Timo Hiienkoski (numero 113)
HJK:n kaupunginosatoiminnan kehittäjä, valmentaja ja joukkueenjohtaja etenkin HJK Eastin ja aikuisjoukkueiden saralla. HJK ry:n edustaja Ilomäentien Juniorinurmi Oy:n hallituksessa.

Petteri Jaatinen (numero 114)
Pitkäaikainen klubilainen ja monelle klubilaiselle merkityksellinen valmentaja. Kehittänyt HJK ry:n toimintaa mm. seuran junioritoiminnan valmennuspäällikkönä ja valmentajana, fyysisen valmennuksen edistäjänä sekä HJK Naisten valmentajana.

Mika Lehkosuo (numero 115)
HJK:n pitkäaikainen pelaaja ja valmentaja. Toiminut HJK ry:n toiminnanjohtajana ja Sahara Vihreäksi -projektin jäsenenä. HJK:n ASM ja miesten liigajoukkueen päävalmentaja johtaen liigajoukkueen sekä kolmeen Suomen mestaruuteen että Suomen Cupin voittoon.

HJK onnittelee kaikkia palkittuja ja ennen kaikkea kiittää suuresta sinivalkoisesta sydämestä ja Klubin eteen tehdystä työstä!