Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Julkaistu

Pride-kuukausi muistuttaa myös urheilun vastuusta

Kesäkuun myötä käynnistynyt Pride-kuukausi huipentuu tuttuun tapaan 26.6.–2.7.2023 vietettävään Pride-viikkoon. Samat teemat ovat läsnä Klubin arjessa vuoden jokaisena päivänä, mutta teemakuukausi toimii hyvänä muistutuksena myös urheilun roolista yhteiskunnan muovaajana.

Ihmisoikeudet, ja niihin lukeutuvat lasten oikeudet, yhdenvertaisuuden periaate ja syrjinnän vastainen toiminta ovat syvällä HJK:n arvomaailmassa, strategiassa ja arjessa. Seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu tai muut henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa rajoittaa pääsyä harrastuksen pariin, harrastuksessa etenemistä, huipputasolla kilpailemista tai vaikuttaa kielteisesti tapaan, jolla kukin yksilönä kokee tulevansa kohdatuksi.

Voidaksemme täyttää tämän tavoitteen, meidän on oltava valmiita muuttamaan toimintatapojamme ja ajatusmallejamme. Niin yksilöinä kuin urheiluorganisaatioinakin. Meidän on pureuduttava vielä entistä tiukemmin niihin rakenteisiin ja tapoihin, jotka jättävät lapsia ja nuoria harrastustoiminnan ulkopuolelle. Muun muassa HJK ry:n junioritoiminnan tänä vuonna julkaistava vastuullisuusohjelma tulee antamaan myös jäsenistölle aiempaa vahvempaa tukea näiden teemojen kohtaamiseen.

– Jokaisen on voitava tulla treeneihin omana itsenään, ilman pelkoa epäasiallisesta kohtelusta tai ulkopuolisuuden kokemuksesta. Sadat valmentajamme, ohjaajamme ja muut työntekijät sekä vapaaehtoiset ja pelikaverit tekevät päivittäin upeaa työtä tämän eteen, HJK ry:n toiminnanjohtaja Timo Muurinen kertaa, mutta painottaa:

– Niin kauan kun yksikin henkilö kokee, ettei voi tulla toimintaamme esimerkiksi sukupuolikokemuksensa tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, meillä on töitä jäljellä. Kyse on sekä rakenteista että yksittäisistä kohtaamisista. Meidän seurana ja kaikkien urheilutoimijoiden kattojärjestöjä myöten on ajettava tarvittavaa muutosta.

HJK:n Veikkausliigan, Kansallisen Liigan ja HJK Klubi 04:n kesäkuun otteluissa nähdään myös edustusjoukkueiden sitoutumisen merkiksi sateenkaariväriä.

– Urheilu kuuluu jokaiselle, ja me teemme siitä näköisemme puheemme ja tekojemme kautta. Huippu-urheilun edustajina voimme vaikuttaa siihen, millaista kulttuuria luomme nykyisille ja tuleville sukupolville. On tärkeää lisätä tietoisuutta moninaisuudesta ja tarkastella, mitä jokainen itse voisi tehdä paremmin, jottei kenenkään tarvitsisi piiloutua, pelätä tai kokea syrjintää, HJK Naisten kapteeni Mimmi Nurmela painottaa.

Samaa viestiä tuo myös HJK:n Veikkausliigajoukkueen kapteeni Miro Tenho:

– Urheilu kuuluu kaikille. On tärkeää luoda urheilusta kaikille turvallinen yhteisö, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Meillä urheiluseurana ja huippu-urheilijoina on yhteiskunnallinen vastuu toivottaa jokainen tervetulleeksi jalkapallon ja urheilun kentille. Voimme teoillamme ja sanoillamme auttaa lisäämään ihmisten tietoisuutta moninaisuudesta, yhdenvertaisuudesta sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Taklataan yhdessä syrjintää ja edistetään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa!

HJK:n teemaottelu yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta, Kansallisen Liigan HJK vs Åland United, pelataan Bolt Arenalla 2.7. klo 13.00 alkaen. Tervetuloa!