Jalkapallokesän isoin turnaus pian taas täällä! Helsinki Cup toden teolla kruunaa tänä vuonna kesän. 1970-luvulla alkunsa saanut turnaus on vuosien varrella tarjonnut lukemattomia tarinoita, siksi klubilaiset kertovat omat muistonsa.
Raviradan pitkä perjantai
HJK:n kaupunginosien valmennuspäällikkö Jari Rantanen haluaa nostaa yksittäisen tapahtuman sijaan esiin Helsinki Cupin yleiseen ilmapiiriin liittyvän asian. Jallulla on poikkeuksellinen näkökulma asioihin, koska hän on seurannut pelejä tuomarina olemista lukuun ottamatta miltei kaikissa mahdollisissa rooleissa.
– Olen ollut mukana valmentajana, valmennuspäällikkönä, omien poikien pelien katsojana, omien poikien valmentamien otteluiden katsojana, ylipäätään vain katsojana jne.
– Minulle miltei kaikki ikimuistoisimmat kamppailut on käyty turnauksen loppuvaiheessa Käpylässä, jota me vanhan liiton ihmiset kutsumme edelleen Raviradaksi. Uskaltaisin jopa käyttää termiä pitkä perjantai. Vaikuttavia asioita oli tietysti paljon. Rehellisyyden nimissä laadukkaita ulkomaalaisia joukkueita oli taannoin paljon nykyistä enemmän. Heinäkuussa useat ihmiset olivat lomalla, ja iltaan mennessä työssäkävijätkin olivat löytäneet tiensä Ravikselle. Kun kaikki ottelut olivat jatkopelejä pilkkukisoineen, futiksen draamaa ei tarvinnut erikseen rakentaa. Mielestäni HJK:n asema Suomen ykkösseurana toi Klubin peleihin tietyn lisävärin. Kentän laidalla oli tietenkin meidänkin kannattajiamme, mutta toisaalta paikalla oli paljon ihmisiä, jotka salaa toivoivat HJK:n häviötä. Klubi herättää suuria tunteita! Rankkarikisojen draama varsinkin pienimmissä ikäluokissa on välillä tuntunut jopa liian rajulta. Summa summarum, kaikesta tästä syntyi Käpylän perjantai-iltoihin Suomessa täysin ainutlaatuinen tunnelma. Hienoja ja arvokkaita muistoja, laidasta laitaan.
– Haluaisin tässä yhteydessä muistaa myös kahta Cupin kehittämisen kannalta keskeistä ihmistä, jo edesmennyttä Max Westerbergiä sekä ikihonkalaista Raimo Konkolaa. Big respect, Rantanen lopettaa.
”Oltiin synnytty väärään maahan”
Helsinki Cupissa on vuosikymmenien aikana pelannut valtava määrä huippupelaajia. Käytännössä miltei kaikki Suomen naisten tai miesten maajoukkuepelaajat ovat jossain uransa vaiheessa osallistuneet turnaukseen. Hiukan vastaavanlaista kriteeriä voi soveltaa myös ulkomaalaisiin joukkueisiin, vaikka mitään tiukkaa listaa Helsinki Cupissa esiintyneistä kansainvälisistä pelaajista ei ole koskaan tehty. Menestyminen myöhemmin uralla ei koske ainoastaan pelaajia, vaan myös valmentajia.
Ainakin yhdellä kansainvälisellä huippuvalmentajalla on myös kokemusta valmentamisesta Helsinki Cupissa. Myöhemmin mm. Liverpoolia, Chelseaa ja Real Madridia valmentanut Rafael Benítez oli vastuussa Real Madridin A-junioreista, jotka osallistuivat kesän 1991 Helsinki Cupiin. Espanjalaiset kohtasivat turnauksen loppuottelussa HJK:n A-nuoret, joiden joukkueenjohtajana toimi HJK-legenda Juha Saukkonen, joka oli myöhemmin ratkaisevassa asemassa mm. HJK:n miesten reservijoukkueen Klubi 04:n perustamisessa. Hän toimi myös pitkään nollanelosen joukkueenjohtajana managerin tittelillä. Vaikka espanjalaiset voittivat finaalin 2–1, HJK:lla ei ollut esityksessään hävettävää.
– Tuohon aikaan Helsinki Cupin taso oli kovimmillaan ikäluokasta riippumatta; esimerkiksi brasilialaisen Jockeyn riveissä saattoi olla pelaajia, jotka myöhemmin saivat pukea maan A-maajoukkueen pelipaidan ylleen. Olin suhteellisen nuori joukkueenjohtaja, joten tämä peli oli silloisen urani kohokohta. Samankaltainen tilanne oli tosin valmentajallamme Tapani ”Vipu” Apusellakin, joka on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaisia junnuvalmentajia. Meillä oli kasassa kova joukkue, sillä olimme edellisellä kaudella voittaneet sekä Suomen mestaruuden että Helsinki Cupin. Joukkueen myöhemmin parhaiten menestynyt pelaaja oli Antti Heinola, joka edusti Suomea A-maajoukkueessa 12 kertaa.
– Tapahtumasta jäi kaikin tavoin hyvät fiilikset. Vastustaja oli todella kova, mutta myös meidän joukkueemme oli erinomainen. Me kunnioitimme heidän osaamistaan, mutta emme silti nöyristelleet pelissä lainkaan. Espanjalaiset veivät pytyn maalin erolla varmasti ansaitusti, mutta ei kamppailun päättyminen meillekään olisi mikään oikeusmurha ollut. Benítez ei valmentajana tietenkään silloin vielä sanonut mitään, mutta hänen uransa lähti seuraavina vuosina nopeaan nousuun; jo kaudella 2001–2002 hän valmensi La Ligassa Valenciaa. Jos katselee meikäläisten myöhempää urakehitystä, voisi todeta, että on synnytty väärään maahan, Saukkonen naurahtaa.
”Ylpeys käy lankeemuksen edellä”
Oulusta kotoisin olevan HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula pelasi juniorivuosinaan Oulun Luistinseuran vuonna 1983 syntyneiden joukkueessa. Ryhmä oli yksi ikäluokan parhaista ja voitti mm. C15-ikäluokassa epävirallisen Suomen mestaruuden Nike Premier Cupin. Takkulan pelikavereista urallaan pisimmälle pääsi kaikille klubilaisillekin tuttu Juho Mäkelä. Ei siis ihme, että Oulun pojat lähtivät Miikan muistikuvan mukaan vuoden 1997 Helsinki Cupin C14-sarjaan kovin tavoittein.
– Pää oli pyörällä, kun pääsimme vihdoin pitkän bussimatkan jälkeen Helsinkiin. Iso kaupunki, kirkkaat valot, kuten sanotaan. Minulle on jäänyt hyvin mieleen erikoinen majoittumisemme. Valmentajallamme oli joku tuttu Talin tenniskeskuksessa. Näin meille järjestyi majoitus tavallisesta poikkeavaan paikkaan. Perinteisen koulun lattian sijaan saimme sijoittaa makuupussimme tenniskentälle. Kaikki sujui kuitenkin hyvin.
– Heti ensimmäinen alkulohkomme peli oli Kalliossa, legendaarisella Bragulla, nykyisen ”hipsterien” kaupunginosan ytimessä. Muistan hyvin Kallion kalliot sekä pelikenttien ympärillä aistittavan hienon ilmapiirin.
Helsinkiläisillä saattaa olla Kehä III:n ulkopuolella joskus ansaittukin maine pienestä ylimielisyydestä. Nyt tähän samaan syntiin kaatuivat oululaiset.
– Meillä oli hyvä joukkue, joten kovat tavoitteemme eivät olleet perusteettomia. Alkulohkon pelimme sujuivat hyvin, ja etenimme myös cup-peleissä. Muistaakseni puolivälierässä vastaan tuli SUMU, Suurmetsän Urheilijat. Lähdimme peliä edeltävänä iltana muutenkin tärkeälle retkelle Linnanmäelle. Lintsi oli odotusten arvoinen, ja joukkueemme tunnelma oli korkealla, ehkä liiankin. Maailmapyörästä oli loistava näkymä olympiastadionille, jossa Helsinki Cupin loppuottelut poikkeuksellisesti pelattiin. Me olimme omasta mielestämme jo puoliksi finaalissa.
– Ylpeys kävi lankeemuksen edellä tälläkin kertaa; SUMU osoittautui paljon odotuksiamme kovemmaksi vastustajaksi ja voitti kamppailun niukasti 1–0. Ei tarvitse perustella, että tappio oli katkera. Mutta toivottavasti myös opettavainen. Pelissä oli mielenkiintoinen yksityiskohta; SUMU:n valmentaja oli Abdou Talat, joka myöhemmin valmensi Klubi 04:n joukkuetta ansiokkaasti usean vuoden ajan.
Ensimmäisen finaalin jännitys
Jokainen joukkueensa Helsinki Cupin finaalin johdattanut valmentaja muistaa varmasti loppuottelua edeltävän tunnelman, ainakin oman sekä pelaajien jännityksen. HJK:n naisten joukkueen viime kaudella Suomen mestaruuteen johtaneen HJK Klubi 04:n vastuuvalmentajan Joonas Rantasen mielikuvat valmentajauran ensimmäisestä Helsinki Cupin finaalista vuodelta 2013 ovat monelle samassa tilanteessa olleelle tuttuja.
– Kyseessä oli derby, koska vastassa oli Käpylän Pallo, jolla oli tässä ikäluokassa hyvä joukkue. Olimme yleensä keskinäisissä peleissä olleet hieman niskan päällä, mutta loppuottelu on aina loppuottelu. Ilmassa oli sananmukaisesti suuren juhlan tuntua. Kaikki oli kovin virallista, passien näyttämiset, finaalin tarkka protokolla. Ehkä tämänkin takia odottava tunnelma oli ainutlaatuinen; voin vieläkin miltei aistia jännityksen ja innostuksen. Olin itse niin täpinöissäni, että unohdin käydä pelaajien kanssa avauskokoonpanon läpi. Tasainen ja tarkka loppuottelu päättyi meidän voittoomme muistaakseni 1–0, mutta kamppailun ennakkotunnelmat ovat piirtyneet mieleeni peliä voimakkaammin, Rantanen pohdiskelee.