Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Julkaistu

Jalofoods ryhtyy tukemaan HJK:n erityisryhmiä

Jalofoods on aiemmin sponsoroinut miesten ja tyttöjen jalkapalloa, mutta erityisryhmien toiminnan tukeminen tuntuu Jalofoodsin kaupallisen johtajan Jouko Riihimäen mukaan eniten yhtiön omien arvojen mukaiselta toiminnalta.

– Haluamme tukea erilaisia toimintoja ja erityisryhmillä ei ole samanlaista tukea ja näkyvyyttä kuin muilla joukkueilla. On tärkeätä tukea ja huomioida kaikkia ryhmiä sekä tarjota harrastusmahdollisuuksia kaikille.

Näkyvyyden lisäksi Jalofood haluaa myös olla mahdollistamassa pitkäjänteistä kehitystä erityisryhmien jalkapallossa. Ja samalla näyttää esimerkkiä muille yhtiöille.

– Yritysten tulisi nähdä mitkä ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä toimijoita tasa-arvoisten harrastusmahdollisuuksien kannalta. Etenkin tyttö- ja naisfutiksen sekä erityisryhmien yrityssponsorointi on tärkeätä. Tukea ei pitäisi suunnata vain niille jotka ovat äänekkäimpinä ja ensimmäisenä jonossa, vaan pitäisi nähdä myös pinnan alla oleva tärkeä työ mitä jalkapallon kautta tehdään yhteiskunnalle, Riihimäki painottaa.

Joukkueista HJK Special tarjoaa harrastusmahdollisuuden kehitysvammaisille miehille ja naisille. HJK BlueStars puolestaan liikuttaa CP-vammaisia. HJK Special ja HJK BlueStars pelaavat erityisryhmien SM-sarjaa. HJK Pallotaiturit on Klubin erityisryhmien uusin tulokas, joka tarjoaa soveltavaa jalkapalloa 6-15-vuotiaille lapsille sekä nuorille.