Arvot ja tavoitteet
HJK Juniorit ry on jalkapalloseura, jonka tavoitteena on tarjota harrastusmahdollisuus kaikille halukkaille lapsille ja nuorille lajinparissa. Toimintaa pyritään tarjoamaan lähellä kotia, kohtuullisin kustannuksin ja turvallisessa ympäristössä, sekä pelaajan henkilökohtaisen innostuksen mukaan.
Valmennuksellinen linja HJK Junioreissa voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan, urheilulliseen ja kasvatukselliseen. Vaikka tavoitteena on tasapaino näiden kahden välillä, HJK Junioreissa uskalletaan sanoa, että jälkimmäinen puoli on tärkeämpi. Vain harvasta jalkapalloharrastuksen aloittavasta juniorista voi tulla HJK:n edustusjoukkueen pelaaja, mutta kaikista voi kasvaa tasapainoisia ihmisiä.
HJK:ssa halutaan tukea kaikilla mahdollisilla tavoilla lasten vanhempia heidän vaikeassa ja ensiarvoisen tärkeässä kasvatustyössä. Urheilullisen menestyksen ei koskaan tulisi mennä koulunkäynnin edelle. Vaikeissa tilanteissa jalkapallon tulee antaa tilaa koulunkäynnille.
Kasvatuksellisissa arvoissa seura painottaa kaikessa toiminnassaan yhteistyötä, sosiaalisia taitoja, suvaitsevaisuutta, yksilökeskeisyyttä ja päihteettömyyttä sekä yleisesti terveitä elämäntapoja. Käytännössä arvot näkyvät, kenttätyön lisäksi, yhteistyötahojen kanssa toteutettavina päihteiden käyttöä ennaltaehkäisevinä ja päihteistä valistavina projekteina, sekä ravintoon ja terveyskasvatukseen materiaalina ja informaationa pelaaja- ja valmentajakoulutuksessa.
