Pelisäännöt

Toiminnan yleiset säännöt

Peli-ilon kautta reilua peliä!

Toiminnan tavoitteena on tarjota lapselle mieluisa harrastus, jossa kukin pelaaja voi harrastaa ja kehittyä. Joukkueen toiminta lähtee lasten lähtökohdista ja lasten ehdoilla.

Jokainen joukkueessa voi kokea joukkueen turvalliseksi ja kannustavaksi ryhmäksi sekä itsensä arvostetuksi ja tärkeäksi ollessaan osa joukkuetta.

Jokaisella joukkueessa on yhdenvertaiset mahdollisuudet taitotasonsa ja innokkuutensa mukaiseen harjoitteluun ja pelaamiseen joukkueessa. Harjoituksissa käytetään tasoryhmäjakoa ja muita sopivia ryhmäjakoja, jotta jokainen saa mahdollisimman kehittäviä harjoituksia. Huolehdimme, että joukkueen yhtenäisyys säilyy.

Kunnioitamme lapsen muita harrastuksia.

Kaikki pelaavat.

Jokainen lapsi on kallisarvoinen ja samanarvoinen.

Pelaajien säännöt

  1. Olen reilu pelikaveri ja reilu kaveri. Kannustan ja tsemppaan pelikavereitani.
  2. Pelaan rehtiä ja reilua peliä.
  3. Yritän parhaani loppuun asti harjoituksissa ja peleissä.
  4. Käyttäydyn hyvin ja ohjeiden mukaisesti sekä kentällä että kentän ulkopuolella.
  5. Kuuntelen valmentajaa ja joukkueenjohtoa.
  6. En arvostele tuomaria, vastustajia tai oman joukkueen pelaajia.
  7. Tulen ajoissa oikeissa varusteissa harjoituksiin ja peleihin. Tervehdin pelikavereitani, valmentajia ja joukkueen johtoa.
  8. Huolehdin itse varusteistani.
  9. Harjoittelen myös omalla ajallani.
  10. Valmentaja päättää miten pelataan.
  11. Paras urheilujuoma on vesi.

Vanhempien säännöt

  1. Olen reilu huoltaja. Olen käytökselläni esimerkkinä pelaajille sekä kentällä että sen ulkopuolella. Keskustelen lapseni kanssa siitä, miten harjoituksissa, peleissä, turnauksissa ja leireillä käyttäydytään. Minulle on sanomattakin selvää, etten kiroile, tupakoi, käytä alkoholia tai muita päihteitä kentän laidalla.
  2. Harjoituksia ja pelejä ohjaavat valmentajat. Annetaan pelaajille ja valmentajille valmennusrauha harjoituksissa, ennen peliä, pelin aikana, pelitauoilla ja ottelun jälkeisessä palaverissä ja siirrytään sivummalle valmennusohjeiden antamisen ajaksi.
  3. Harjoituksissa ja peleissä ohjaavat valmentajat. En yritä ohjata lastani kentän tai salin sivulta.
  4. En arvostele lapselleni hänen joukkueensa valmentajia ja muita toimihenkilöitä tai näiden tekemiä ratkaisuja.
  5. Hoidan yhteisesti sovitut velvoitteeni omatoimisesti ja yritän parhaani auttaakseni joukkueen toimintaa. Ymmärrän, että joukkueen vastuuhenkilöt ovat oman lapseni joukkuetoverin vanhempia.
  6. Joukkueen yhteinen kanava on jalkkis.net. Seuraan sitä aktiiviisesti.
  7. Ilmoitan lapseni osallistumisesta tai poissaolosta harjoituksiin ja peleihin määräajassa jalkkis.netissä. Harjoituksiin on ilmoittauduttava edellisenä päivänä. Otteluihin ilmoittaudutaan hyvissä ajoin.
  8. Huolehdin siitä, että lapseni tulee harjoituksiin ja peleihin ajoissa ja asianmukaisissa varusteissa. Ellei toisin sovita peleissä ollaan paikalla puoli tuntia ennen ottelua varusteet päällä.
  9. Peleissä kannustan ja tsemppaan joukkuetta sekä kunnioitan tuomareita ja vastustajia, enkä arvostele heidän toimintaansa.
  10. Hyväksyn, että lapseni jalkapalloharrastus maksaa kohtuullisen summan ja suoritan joukkueen esittämät maksut omatoimisesti määräajassa. 
  11. Muiden lasten ja vanhempien jaetut yhteystiedot ovat luottamuksellisia.
  12. Osallistun kannustavalla ja innostavalla tavalla. Olen esimerkkinä hyvässä ja reippaassa käytöksessä sekä iloisen ja hyvän jalkapallon pelaamisessa.
  13. Pelaajan lopettamisaika joukkueessa on yksi kuukausi. Pelaajan on siis maaksettava lopetusilmoituksen jälkeen vielä seuraavan kuukauden maksu. Näin joukkue ehtii varautua pelaajamaksujen vähenemiseen.


Joukkueenjohdon ja valmentajien säännöt

  • Kaikki pelaavat.
  • Tärkeintä on reilu peli, hauskuus ja hyvä mieli
  • Jokaisen pelaajan omat pelitaidot ja kehittymisen aste otetaan huomioon sekä harjoituksissa että peleissä.
  • Informoimme vanhempia joukkueen tulevista tapahtumista mahdollisimman aikaisin.
  • Tsemppaan kaikkia


Joukkueen vastuuhenkilöt

  • Vastuuvalmentaja:
    • Vastaa joukkueen harjoituksista ja pelaamisesta, sekä peluuttamisesta sekä näiden tehtävien delegoinnista apuvalmentajille tarpeen mukaan.
  • Apuvalmentajat:
    • Vastaavat joukkueen harjoituksista ja pelaamisesta vastuuvalmentajan ohjeistuksen mukaan.
  • Joukkueenjohtaja:
    • Vastaa joukkueen edustajana joukkueen hallinnollisista asioista.
  • Rahastonhoitaja:
    • Vastaa, että joukkueen rahalliset velvoitteet ovat asianmukaisesti hoidettu.