HJK - junioreiden kesätapahtumat sujuivat aurinkoisissa merkeissä

25.6.2012

HJK - junioreiden futisleirin osallistuat yhteiskuvassa.
Leiriläiset jaetaan ryhmiin
Hallituksen jäseniä nauttimassa leiristä

HJK - junioreiden perinteiset ja pelaajat yhteen kokoavat kesäkeirit/ taitokoulut ovat alkaneet jälleen erinomaisesti. Kesäloman ensimmäinen viikko nautittiin Laajasalossa sekä Töölössä avoimien taitokoulujen merkeissä. Maanantaina ja tiistaina harjoiteltiin Töölössä vielä Sonera Stadiumilla, mutta keskiviikkona päästiin kokeilemaan ensimmäistä kertaa uutta ja upeaa Lehtikuusentien kenttää. Viikko oli kaikin puolin erittäin onnistunut ja pelaajat jaksoivat tsempata koko viikon täysillä vaikka muutamana päivänä sade harjoittelua hieman haittasikin.

Viikolla 24 olikin luvassa sitten monen juniorin unelma eli futisleiri. Pelaajat harjoittelivat kahdesti päivässä Lehtikuusentien kentällä ja harjoitusten välissä käytiin Sonera Stadiumin bollis-ravintolassa syömässä. Vaikka viikko oli erittäin rankka sekä ohjaajille että myös pelaajille niin viimeisen päivän EM-kisoihin riitti kaikilla virtaa ja varsinkin eri sarjojen loppuottelut olivat erittäin tunteikkaita ja paikoitellen kuumiakin otteluita yleisön kannustaessa villisti suosikkejaan. Seura jäsjesti futisleirin nyt ensimmäistä kertaa ja palaute vanhemmilta sekä pelaajilta oli sen verran positiivista, että ensi vuonna leirejä järjestetään varmasti useampana viikkona kesän aikana. Torstaina leirillä nähtiin myös hieman arvovaltasempia vieraita, sillä seuran hallitus kävi paikalla tutustumassa kenttään sekä "tarkkailemassa" tulevia Litmasia.

Juhannusviikolla luvassa oli taitokisakoulut maanantaista keskiviikkoon. Tavoitteena oli harjoitella taitokisojen lajeja, tehdä ne tutuiksi pelaajille ja viimeisenä päivänä suorittaa jo vuoden ensimmäiset merkkisuoritukset. Tässä onnistuttiinkin ja toivottavasti saimme pelaajille myös ylimääräistä motivaatioita harjoitella taitokisalajeja omalla ajallakin.

Tämä viikko vedetään henkeä toimistolla, mutta ensi viikolla starttaa taitoleiri, jossa haetaan viimeistä iskua pelaajille Hesa Cupia varten. Taitoleirillä on vielä tilaa, joten kaikki halukkaat mukaan! Muistakaa myös Elokuun ensimmisen viikon pelileiri, jossa mitellään koko viikon parhaasta joukkueesta.