Minna Meriluoto Stadi Cup ry:n toiminnanjohtajaksi

8.11.2017

Minna Meriluoto on aloittanut (1.11.2017) Stadi Cup ry:n toiminnanjohtajana. Meriluoto on Suomen A-maajoukkueen ja HJK:n maalivahti sekä valmistunut tradenomiksi pääaineenaan kansainvälinen kauppa.

Stadi Cup on kesäkuussa pelattava Euroopan suurin tyttöjen jalkapalloturnaus. Ensimmäinen Stadi Cup järjestettiin 1985. Vuoden 2018 turnaus pelataan 7. –10.6, ja on järjestyksessään tapahtuman 33. toimintavuosi.

- Stadi Cup on saavuttanut pisteen, jossa turnaus tarvitsee kehittyäkseen uusia tekijöitä ja ideoita. Meriluoto on valovoimainen persoona täynnä kehitysajatuksia, ja hänellä on tehtävään soveltuvaa osaamista. Meriluodon johdolla tavoittelemme turnauksesta tulevaisuudessa entistä kansainvälisempää, Stadi Cup ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Pentti Markkanen avaa yhteistyön taustoja.

Meriluoto tarttuu uuteen rooliinsa suurella innolla.

- Tyttö- ja naisfutiksen kehittäminen ja mahdollisuuksien luominen ovat intohimoni. Olen myös itse pelannut pikkutyttönä Stadi Cupissa ja tiedostan tapahtuman vahvuudet. Samaan aikaan näen siinä valtavasti potentiaalia ja kehitysmahdollisuuksia.

-  Stadi Cup voi olla enemmän kuin turnaus. Sillä on mahdollisuus nousta kansainväliseksi tapahtumaksi, jossa tyttöfutista ja naisten harrastejalkapalloa kehitetään laajemmassa mittakaavassa. Tyttöfutiksessa on käynnissä vahva nousukausi, ja on hienoa olla mukana kehittämässä lajin toimintakulttuuria edelleen, Meriluoto toteaa.

Lisätietoja

Minna Meriluoto, toiminnanjohtaja Stadi Cup ry, info@stadicup.fi

Pentti Markkanen, varapuheenjohtaja Stadi Cup ry, p. 0400 414 843