HJK ja Taaleri kasvattavat pelaajat kansainvälisille kentille

17.2.2016

Tähtäin kansainvälisille pelaajamarkkinoille asetetaan jo junnuvaiheessa.

Nykyinen tapa tehdä jalkapalloa Suomessa ei tule jatkossa riittämään, ja rakenteelliset muutokset ovat hitaita. HJK:n strategia lähteekin siitä, ettei pikavoittoja ole. Ainoa tapa nostaa merkittävästi ja pitkäkestoisesti suomalaista jalkapalloa on kehittää oma nuorisotoiminta kansainväliselle tasolle. 

HJK:n Akatemia on Suomessa ensimmäinen ammattimainen ponnistus, jossa rakennetaan väylä Euroopan kentille. Finanssitalo Taaleri on mahdollistamassa taloudellisesti HJK Akatemian kehittämisen.

- Kotimainen perustoiminta ei tuota pelaajille ja seuralle järkevän kokoluokan mahdollisuuksia siihen tehtäviin satsauksiin nähden. Siksi nuorisotoiminnasta lähtien pitää pystyä asettamaan rima kansainväliselle tasolle. Pelaajien saaminen ulkomaisiin seuroihin on siihen satsaavien perheiden ja seuran etu, HJK ry:n toiminnanjohtaja Timo Muurinen kiteyttää. 

- Muissa Pohjoismaissa tämä on nähty, ja siinä on onnistuttu huomattavasti Suomea paremmin. Olemme systemaattisesti tehneet tähän panostuksia. Nyt Taalerin yhteistyökumppaniksi tulon myötä meillä on syytä odottaa huomattavasti parempia tuloksia kaikille jo seuraavan kolmen vuoden sisällä.

Eurooppalaisilla pelaajamarkkinoilla Suomi kuuluu reuna-alueisiin. Monet reuna-alueen seurat tienaavat hyvin myymällä pelaajia ydinalueille, kuten Englantiin, Espanjaan, Saksaan, Italiaan ja Ranskaan. Esimerkiksi FC København ansaitsi 2012–2013 13,2 miljoonaa. Toisaalta kotimaisessa sarjassa Suomen ylivoimaisesti menestynein ja suurimmalla pelaajabudjetilla toimiva seura HJK:kaan ei voi kilpailla pelaajista Euroopan siirtomarkkinoilla. 

- HJK on systemaattisesti panostanut viime vuodet olosuhteisiin ja nuorisovalmennukseen sekä pitkäjänteiseen valmennuslinjaan. Sama pätee pelaajiin ja heidän perheisiinsä. Monet panostavat merkittävästi jalkapalloilijan matkaan, mutta satsauksiin nähden merkittävät palkinnot tulevat vasta kansainvälisestä urasta, Muurinen linjaa.

HJK Akatemian tarkoitus on olla paras reitti nuorelle jalkapalloon panostavalle pelaajalle toteuttaa unelmansa. Tarpeeksi varhain aloitettu laadukas työ nuorten kanssa parantaa merkittävästi mahdollisuutta päästä kotimaisen sarjan kautta Euroopan kovimpiin sarjoihin. Jo nyt HJK:n kautta nousee eniten nuoria maajoukkueisiin ja omaan Veikkausliigaan, ja HJK on merkittävä eurooppalainen kasvattajaseura. 

- Mielestämme tämä ei ole vielä riittävää, vaan haluamme nostaa toimintaa koko ajan uudelle tasolle. HJK Akatemian erityisosaajien määrä ja tekemisen laatu kasvavat merkittävästi panostusten seurauksena. Kaikki perustuu todennettuun valmennus tietoon. D12–B17-ikäisille tämä on ensimmäinen kansainvälisen mallin mukainen jalkapalloilijan ammattiin valmistava opinahjo Suomessa, HJK Akatemiasta vastaava valmennuspäällikkö Erkki Valla kiteyttää. 

Taaleri ja HJK ovat solmineet kolmivuotisen sopimuksen Akatemian tukemiseksi taloudellisesti. Taalerin panostus kolmelle vuodelle on 90 000 euroa. Varat kohdennetaan B-ikäluokan Akatemiajoukkueeseen.

- Harvalla alalla tehdään näin merkittäviä panostuksia jo nuorena varsin pienin uraodotuksin. On vähintä, että perheiden ja seuran tuotto-odotus panostuksiin nähden on järkevä ja viitekehys tukee onnistumisen mahdollisuutta. Taaleri haluaa olla mahdollistamassa sekä nuorten unelmien toteuttamista että suuremmassa kuvassa suomalaisen erityisosaamisen kansainvälistymistä. Vaikka panostuksemme on osa yhteiskuntavastuutamme, näemme tällä markkinalla myös hyvät kasvuodotukset, Taalerin varatoimitusjohtaja Karri Haaparinne toteaa.