Juulia Grönlund Ruotsiin

27.12.2018

Grönlund siirtyy pelaamaan Sunnanå SK:n riveihin.

Myös puolustaja Juulia Grönlund siirtyy pelaamaan Ruotsiin, Sunnanå SK:n riveihin. Nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Grönlund (s.1997) siirtyi Klubiin PK-35 Vantaan organisaatiosta kaudella 2016. Parhaiten laitapakkina viihtyvä Grönlund pelasi kahdella ensimmäisellä kaudellaan HJK:ssa isossa roolissa. Menneellä kaudella Grönlund kärsi vaikeista loukkaantumisista, jonka myötä peliaika joukkueessa jäi vähäiseksi.

– Viime kausi oli henkilökohtaisella tasolla todella vaikea. Loppukaudesta hyvästä kuntouttamisesta huolimatta peliaikaa ei irronnut, joka teki kaudesta henkisesti raskaan. Oli kuitenkin hienoa olla osa upeata joukkuetta, joka on täynnä huippupelaajia ja kavereita, jotka ovat myös tukeneet vaikeina aikoina, avaa Grönlund.

Grönlund uskoo, että HJK:ssa pelaajalle mahdollisestaan Suomen paras arki. Hän myös kokee kasvaneensa Klubissa vietettyjen vuosien aikana kokonaisvaltaisesti pelaajana. Seuraavaksi Grönlundia odottavat uudet haasteet Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.

– Rikkonaisen kauden jälkeen kaipaan alle isoja peliminuutteja sekä roolinmuutosta. Koin, että nyt on hyvä hetki mennä taas uudella tavalla epämukavuusalueelle. Vaikka hyppäys alemmalle sarjatasolle ei seuraa perinteistä pelaajapolkua, niin uskon, että tämä päätös vie minut kohti unelmaani ja lopulta kovempiin sarjoihin. Olen kuluneen vuoden aikana päässyt toimimaan monella eri tasolla Klubissa ja päällimmäisenä jääkin kiitollinen olo yhteisistä vuosista. Haluan kiittää kaikkia, joiden kanssa olen päässyt ne jakamaan.

Kiitos yhteisistä vuosista Juulia, paljon onnea sekä menestystä matkaan!