Elina Myllymäki jatkaa HJK:ssa

5.11.2018

Elina Myllymäki. Kuva: Jussi Eskola

HJK ja Elina Myllymäki ovat solmineet jatkosopimuksen kaudesta 2019.

Elina Myllymäki (s.1990) siirtyi Klubiin kaudeksi 2017 Ilveksestä. Debyyttikausi HJK:ssa päättyi kuitenkin polvivammaan, josta hän toipui kevääksi 2018. Syyskaudella 2018 Myllymäki pelasi kaikki pelit Klubin avauskokoonpanossa laitapuolustajana. Hän nousi myös A-maajoukkueeseen, jossa hän oli viimeksi mukana lokakuun Kiinan pelireissulla.

- Olen viihtynyt Klubissa todella hyvin ja koen, että pääsen täällä edelleen kehittymään lisää. Hienointa on, että Klubissa pelaajia arvostetaan ja asioita tehdään ammattimaisesti, samalla kuitenkin ymmärtäen pelaajien arkea, Myllymäki kertoo.

- Klubi on myös loistava paikka, sillä kovan työnteon lisäksi joukkueessa on sellainen hyvä ja rento ilmapiiri koko ajan, Myllymäki lisää.