HJK:lla keskittynyt harjoitusjakso käynnissä – ”Homma toimii”

30.1.2018

HJK:n valmistautuminen maaliskuun lopussa käynnistyvään Naisten Liigaan etenee suotuisasti. Viime lauantaina joukkue kaatoi harjoitusottelussa nousijajoukkue TiPS:n 3-0.

- Olen tyytyväinen kokonaisuuteen ja tilanteeseen, jossa olemme joukkueen kanssa juuri nyt. Olemme harjoitelleet  laadukkaasti, pääsääntöisesti hyvissä olosuhteissa ja järkeviin kellonaikoihin. Menossa on seesteinen, tekemiseen keskittynyt harjoitusvaihe, päävalmentaja Joonas Rantanen kertoo.

Rantanen on toiminut HJK:n päävalmentajana puolitoista vuotta.

- Sinä aikana joukkueen arki on kehittynyt pienin askelin ja yksityiskohdin jatkuvasti. Esimerkkinä vaikkapa tälle kaudelle järjestynyt reaaliaikainen sykeseuranta harjoitustapahtumiin, mitä kautta myös pelaajien kokonaiskuormitus on saatu entistä paremmin haltuun. Lisäksi meillä on riittävästi ihmisiä, välineitä ja aikaa tehdä asioita.

Rantasen apuna HJK:n valmennusryhmässä toimivat valmentaja Heidi Pihlaja, maalivahtivalmentaja Juho Illi, talenttivalmentaja Jonne Kunnas ja fysiikkavalmentaja Janne Ukkonen.

- Valmennusryhmän kanssa homma toimii. Roolitus on hyvä, ja mukana on erilaista osaamista. Koen, että ympärilläni olevat ihmiset täydentävät niin minua kuin toisiaan. He antavat joukkueelle osaamista, missä en itse ole parhaimmillani. Meillä on ryhmän kesken hyvä keskusteluyhteys ja ilmapiiri, Rantanen kertoo.

Kokonaisvaltaista kehitystä

Iltapäiviin ja iltoihin painottuvan joukkueharjoittelun lisäksi Klubin aamuharjoitukset ovat keskeinen osa laadukasta arkea.

- Talenttivalmentaja Jonne Kunnas aloitti työnsä seurassa tammikuussa ja hänen avullaan  pystymme tekemään asioita vielä yksilöllisemmin aamuharjoitusten sisällä erityisesti nuorten pelaajien osalta, Rantanen kertoo.

HJK:ssa pelaajakehitys ei merkitse vain kentällä tapahtuviin suorituksiin keskittymistä. Urheilijoita tuetaan kokonaisvaltaisessa elämänhallinnassa.

- Tammikuussa valmennus on käynyt pelaajien kanssa kehityskeskusteluita. Tarkastelemme niissä pelaajien elämää kokonaisuutena ja mitä siellä tapahtuu. Puramme auki, mitä kentällä ja sen ulkopuolella pitäisi tapahtua, jotta urheilijalla on mahdollisuudet ja työkalut kehittyä entistä paremmaksi pelaajaksi, Rantanen kertoo.

Vireystila korkealla

Pelaajien terveystilanne on kokonaisuutena arvioiden hyvä. Sivussa ovat käytännössä ainoastaan polvivammoista kärsivät Elina Myllymäki, Laura Hyvönen ja Rebecca Kindstedt. Lauantain pelissä loukkaantuneen Ella Alakomin tilanne selviää tällä viikolla.

- Heistä Myllymäki on lähimpänä pelikuntoa, mutta myös Hyvönen ja Kindstedt ehtinevät kuntoon ennen kauden alkua. Minna Meriluoto on myös lähellä hetkeä, jolloin saa treenata täydellä teholla. Iso fokus meillä on nyt siinä, että loukkaantumiset minimoidaan, Rantanen kertoo.

Helmikuun alusta lähtien tahti harjoituksissa tiivistyy entisestään.

- Nyt olemme valmistaneet pelaajien kehoja siihen, että rasitus tulee kasvamaan, joskin pelaajien fyysiset rasitustasot kokonaisuutena pidetään tasaisina. Jos vetäisimme itsemme tappiin maaliskuulle, kuntokäyrä laskisi heinäkuuhun mennessä. Toki yksilölliset erot on huomioitava myös mahdollisimman hyvin.

- Haluamme suorittaa tasaisen varmasti korkealla tasolla. Valmius ja vireystila pelata korkealla tasolla pitää olla paras mahdollinen läpi kauden. Se on ehdoton tavoitteemme, Rantanen avaa.

-Tietysti myös kognitiivista rasitusta on säädeltävä, koska pelaajat käyvät töissä ja opiskelevat. Tämän osalta olemme löytäneet hyvän tasapainon.

Rytmejä hyökkäyspeliin

Helmikuussa Klubin treenipelit saavat jatkoa, kun se kohtaa Naisten Liigan joukkueista FC Hongan, TPS:n ja Ilveksen.

- Ne ovat meille hyviä pelejä kehittää omaa pelaamistamme ja samalla näemme missä muut menevät, Rantanen arvioi.

- Joukkueen hyvä terveystilanne merkitsee myös sitä, että meidän täytyy miettiä, jos järjestämme vielä lisää harjoitusotteluita. Kaikille pelaajille täytyy saada täysiä tai lähes täysiä 90 minuuttisia ennen sarjan alkua.

Tammikuussa Klubi työskenteli puolustuspelin kanssa, nyt harjoituksissa ollaan vahvasti kiinni hyökkäyspelaamisessa.

- Pelitapaa hiomme koko ajan ja juuri nyt kehitämme etenemis- ja rakenteluvaihettamme. Tulevalla kaudella selkeä tavoitteemme on olla omassa hyökkäyspelissämme parempia kuin viime kaudella, Rantanen sanoo.

- Hyökkäyspelaamiseen etsimme lisää rytmejä viime kauteen verrattuna. Tahdomme tunnistaa paremmin tilanteita mistä me hyökkäämme, miten hyökkäämme ja millä nopeudella. Se on iso tavoite. Ottelussa TiPS:ä vastaan tämän osalta oli jo nähtävissä positiivista kehitystä.

HJK harjoitusottelut helmikuussa:

La 3. 2.   HJK – FC Honka, Talin halli klo 21.00
Su 11.2. HJK – TPS, Pallomylly klo 12.30
La 17.2. Ilves – HJK, Tampere klo xx.xx