Maajoukkuetauko on ohi - HJK valmis kohtamaan FC Hongan

16.6.2017

HJK:n Essi Sainio

HJK kohtaa Naisten Liigan huippuottelussa lauantaina Töölössä FC Hongan.

Pelissä on panosta, sillä HJK on sarjataulukossa neljäntenä ja FC Honka kolmantena kaksi pistettä Klubin edellä.

- Tällä viikolla treeneissä joukkueesta on huokunut energinen tahtotila. Joukkue on erittäin keskittynyt. Kaikki tietävät mitkä ovat tavoitteemme, ja miten niihin päästään, HJK:n kapteeni Essi Sainio kertoo.

Ennen maajoukkuetaukoa HJK onnistui saamaan kolmesta peräkkäisestä ottelusta vain kaksi pistettä, mikä oli joukkueelle pettymys.

- Me olemme harjoituskaudella treenanneet laadukkaasti omaa pelitapaamme. Kysymys on lopulta hyvin pienistä yksityiskohdista, joita meidän tulee parantaa, Sainio toteaa.

- Onnistuminen edellyttää pitkäjänteisyyttä. Meidän pitää päämäärätietoisesti jaksaa jauhaa ja uskoa omaan tapaamme. Tiedämme, että pystymme huippusuorituksiin.

Tilastojen valossa HJK:n puolustuspelaaminen on toiminut, mutta maalinteko takunnut.

- Valmistavissa treeneissä on keskitytty oman pelin kehittämiseen. On selvää, että haluamme maalintekosektorille useammin ja laadukkaammin, Sainio sanoo.

HJK:n ja FC Hongan kauden ensimmäinen kohtaaminen Tapiolassa huhtikuussa päättyi espoolaisten 2-1-voittoon.

- Tunnemme millainen joukkue vastaan tulee. Hyvä suoritus pitää tehdä, jotta pisteet on mahdollista saada. Me olemme siihen valmiita, kapteeni lupaa.

Telia 5G Areenalla lauantaina 17. kesäkuuta HJK – FC Honka. Ottelussa juhlitaan 100-vuotiasta Suomea ja peli alkaa kello 19.17.

Pääkatsomo auki yleisölle. Liput 10/5€.